Bruce Metzger on kuollut

Bruce Manning Metzger, yksi aikakautemme arvostetuimmista Uuden testamentin tutkijoista, on kuollut. Metzgerin, joka syntyi vuonna 1914, saavutukset ovat vertaansa vailla. Erityisesti hän vaikutti Uuden testamentin tekstikriittisessä tutkimuksessa, Raamatun käännöskomiteioissa sekä Raamatun tieteellisessä selittämisessä.

Oma kiinnostukseni Metzgerin työtä kohtaan näkyy gradussani, joka käsittelee erästä tekstikriittistä ongelmaa Ut:ssa ja erityisesti Markuksen evankeliumissa. Työssäni olen hyötynyt suunnattomasti Metzgerin komitean toimittamasta Greek New Testament (United Bible Society) tekstikriittisestä laitoksesta ja sitä selittävästä tekstikriittisestä kommentaarista. Hänen kirjansa The Text of the New Testament on kieliasultaan alansa selkein ja ymmärrettävin.

Mitä ihailen tässä miehessä on hänen sitoutuminen tieteelliseen raamatuntulkintaan sekä hänen syvää kunnioitusta seurakuntaelämää kohtaan. Samalla kun hän ei kumartanut kirkollisia traditioita hän ei koskaan pyrkinyt tuhoamaan seurakunnallista hurskautta, joka näkyi hänenkin elämässä. Hän pysyi uskollisena Jumalalle ja seurakunnalle, vaikkakin uskalsi osoittaa, että fundamentalistiset näkemykset Raamatusta eivät ole todistettavissa.

Oma raamattunäkemykseni on muotoutunut Metzgerin ja hänen kaltaistensa Raamatun tutkijoiden rehellisyyden äärellä (esim. F.F. Bruce, Gordon Fee, James Dunn, Martin Hengel, Daniel Wallace, Ben Witherington III, Antti Laato, Timo Eskola, Lauri Thuren). Toisaalta hänen teologiset lopputulokset eivät ole radikaaliteologian ilmentymiä, kuten Suomessa vaikkapa emeritus professori Heikki Räisäsen, mutta ei myöskään evankeelisen oikeiston "bibliolotriaa" (Raamattua palvotaan Jumalana). Voisin luonnehtia häntä vasemman siiven konservatiiviksi, joksi itsekin lukeudun. Tämän kaltaisten miesten jäljissä on hyvä kulkea.

Karismaattinen ja liturginen rukous

Nokian mission leviäminen ympäri Suomea on merkittävä kristillinen ilmiö maassamme. TT Markku Koiviston johtama herätysliike herättää voimakkaita tunteita puoleen jos toiseenkin. Sivusta seuranneena en osaa muodostaa mielepidettäni, mutta ihmettelen, kuinka kirkko polarisoituu karismaattisuuden suhteen.

Tyhjät jumalanpalvelukset ovat taatusti aikamme tunnusmerkki. Nokian missio vetää puoleensa tuhansittain ihmisiä. Minulle tämä kertoo, että Nokian missionissa on jotakin, joka saa etsivän ihmisen hakemaan toivoa. Siksi on kummallista, että kirkko ei käy keskustelua näiden tuhansien kanssa. Mitä he etsivät Nokian missionin kautta, johon he eivät koe saavansa vastausta muualta? Voisiko Pihkalan edustama kirkko oppia näiltä tuhansilta jotakin siitä, mitä kirkko on saattanut hukata? Voisiko oppineet astua lähemmäksi lampaitansa?

Kirkon enemmän luterilaiset karismaatikot, kuten ekonomi Pirkko Jalovaara ja pastori Seppo Juntunen, eivät ole suurennuslasin alla. Johtuuko tämä siitä, että heidän toimintansa "päämajat " sijoittuvat Tampereen hiippakunnan ulkopuolella? Vai siitä, että Jalovaara ja Juntunen harjoittavat selkeästi luterilaista karismaattisuutta? Koiviston karismaattisuudessa on suuren maailman elkeitä verrattuna luterilaisittain hartaaseen Jalovaaran ja Juntusen karismaattisuuteen. Jalovaara kertoo oppineensa rukouksesta mm. vanhasta kirkollisesta perinteestä, mutta Koiviston julkinen rukous muistuttaa kieltämättä lammikon takaisia TV-evankelistoja. Jos olen rehellinen, minua ärsyttää Nokian missionin amerikkalaisuus. Mutta olen maailmaa niin paljon matkannut, että olen nähnyt Pyhän Hengen toimivan niin perinteisessä liturgisessa lähestymistavassa kuin "intiaanien sadetanssien" keskellä.

Suomalaisena ja burnoutin läpi käyneenä helluntailaisena kuitenkin koen olevani lähempänä Jalovaaran lähestymistapaa. Se ei väsytä, mutta uudistaa. Suurielkeisyys taas vaatii paljon energiaa ja extrovertin mielentilan. Olen löytänyt itseni rukoilemassa vanhoja, paperiin kirjoitettuja rukouksia, kun ei jaksa itse muodostaa omia rukouksiani. Vanha ortodoksinen rukous -- Jeesus Kristus Jumalan Poika armahda minua syntistä -- on yksi suosikkejani. Koen usein, kuinka Henki ottaa väsyneen pastorin rukoushuokauksen kanavakseen ja saan virkistyä Herrani virvoittavassa vaikutuksessa. Tunnustan näin helluntailaisena, että tutustumismatkani liturgiseen rukoukseen on ollut rikastuttavaa ja Hengen maailmoja avavaa.

Ystäväni, jos et jaksa omin sanoin rukoilla, osta rukouskirjoja ja yhdy kirjan rukouksiin sydämestäsi.

Kirkkoisä Hieronymus ja heprean teksti

Kahteen vuoteen en ole latinaa juuri käyttänyt, niin päätin lukea VT:a latinaksi, ettei kielitaitoni kerrassaan hupene.

Kirkkoisä Hieronymus kertoo johdannossaan Pentateukkiin "translatum in latinam linguam ed hebrao". Kysymys kuuluu: mikä heprean teksti hänellä oli? Tiedetään, että Pentateukin hän käänsi suoraan hepreasta. Vertailen lukiessani Vulgatan käännöstä pääasiallisesti Masoreettiseen tekstiin ja Septuagintaan ja epäsäännöllisesti joihinkin Targumeihin.

Genesis 2:24

MT - ja he tulevat yhdeksi lihaksi
LXX - ja he kaksi tulevat yhdeksi lihaksi
VU - he tulevat olemaan kaksi yhdessä lihassa
Tar - he kaksi...

Jeesus ja Paavali käytti tätä "he kaksi" tekstiä omassa opetuksessaan(Matt 19:5; Mr 10:8; 1. Kor 6:16). Näyttää siltä, että "he kaksi" on aikainen ja selittävä lisäys, joka painottaa monogamista avioliittonäkemystä. Heprean teksti voisi merkitä myös polygamiaa. Tätä tämä teksti ainakin merkitsi aikaisissa dispuuteissa, joita juutalaisyhteisö kävi.

Tämän tekstin aikainen lukutapa on todiste siitä, että debaatti avioliitosta ja monogamiasta alkoi juutalaisyhteisössä todennäköisesti hieman ennen Septuagintan Pentateukin käännöstä (n. 200 eKr). Qumranin kirjäkääröt polemisoivat myös niitä temppelipalvelijoita, joilla oli monia vaimoja (CD 4.20--5.6; TS 57.15--19). Septuagintan alunperiin poleeminen lukutapa välittyi myöhemmin vanhan latinan käännökseen.

Näistä voimme päätellä, että kirkkoisä Hieronymuksen käännös Genesis 2:24 joko heijastaa 1) vanhan latinan käännöstä Septuagintasta, 2) hänen suoraa tietämystänsä Septuagintasta 3) jotain teologista keskustelua, johon Septuaginta lukutapa sopeutui paremmin, 4) hän lisäsi ulkomuististansa ei-tietoisesti (siis vahingossa) joko vanhan latinan tai Septuaginta lukutavan kääntäessään heprean tekstiä (tämä on tyypillinen kääntäjien virhe), tai 5) hänellä oli mielessään Jeesuksen ja Paavalin käyttämä lukutapa. Vaihtoehdot 1), 2), 4) ja 5) ovat ainakin suoraan perusteltavissa. Luulen, että Hieromys tietoisesti syrjäytti tässä kohden heprean tekstin, koska sitä ei käyttetty viitteenä UT:ssa, Septuagintassa ja vanhassa latinassa. En tiedä kävikö hän teologista keskustelua avioliitosta. Tietääkö joku, niin kirjoita huomioisi esa(piste)hyvonen(at)gmail(piste)com?

Mielenkiintoista tämä tekstikritiikki, johon olen kouluttautunut. Ja nyt haluan vastauksen tähän kysymykseen. Tähän voi tietysti mennä vuosia, koska en pysty asiaa systemaattisesti tutkimaan. Tai sitten unohdan tämän kysymyksen, koska en löydä asiasta tietoa mistään tarpeeksi. Tai sitten joku jo asian tietää. Tai sitten turhaudun kuten niin usein kerta tietoa ei löydy. "Etsivä löytää", mutta ei aina historiallista tietoa etsittäessä.

Syntyi Neitsyt Mariasta - tarua vai totta?

Ensi viikon keskiviikkona pidän aiheesta alustuksen Music-Cafessa, E4 Mikkelin aluetyöryhmän teemaillassa. Tässä ensimmäinen versio luettavaksi.

SYNTYI NEITSYT MARIASTA – TARUA VAI TOTTA?

1. Johdanto

Suomalaiseen jouluidylliin kuuluu iloinen matka joulukirkkoon, jonka Immi Hellénin sanoittama ja R. Raalan säveltämä rallatus vuodelta 1898 kuvaa:

Yks, kaks, kol, nel, viis!

Kello löi jo viisi,
lapset herätkää!
Juhani ja Liisi,
muuten matka jää!

Tässä vesimalja,
silmät huuhtokaa.
Lämmin karhun talja
reessä odottaa.

Vasta ruunan reessä
silmät aukeaa -
siin' on silmäin eessä
synkkä metsämaa.

Aisakello helkkää
loistaa tähdet, kuu.
Riemua on pelkkää,
hymyyn käypi suu.

Ruuna, virsta vielä
tepsuttele pois!
Tällä kirkkotiellä
aina olla vois!

Kirkkotie oli vielä iloinen, mutta kerrotaan, että vuonna 1987 monet kirkosta palaajat matkasivat kotiin itkussa suin. Saarnatuoleista julistettiin Teologisessa Aikakausikirjassa ilmestyneen, tuolloin eksegetiikan apulaisprofessori Lars Aejmelaeuksen kirjoittaman artikkelin Joulun satu ja sanoma Uuden testamentin tekstien kriittisen tutkimuksen valossa pohjalta, että Jeesuksen syntymäkertomukset Uudessa testamentissa on parhaimmillaan kuin kaunis satu.[1] Tätä aihetta oli jo sivutta 60-luvulla professori Heikki Räisäsen saksakielisessä, Mariaa käsittelevässä väitöskirjassa,[2] mutta nyt asia kiiri saarnatuoleihin asti.

Monien asioiden joukossa Aejmelaeus esittää kriittisen näkökulman, että Jeesuksen neitseestä sikiäminen rinnastuu antiikin ajan legendaarisiin kertomuksiin jokin merkittävän henkilön synnystä – pakanakirjallisuuden kuvauksiin, ”joissa jumaluus hedelmöittää maallisen naisen ja suhteesta syntyy suuri sankari tai muuten merkittävä hahmo.”[3] On totta, että antiikin maailma oli pullollaan tämänkaltaisia tarinoita, mutta mikään niistä ei ole esitetty näkökulmasta, että nuori nainen tulisi neitsyenä raskaaksi. Siksi rajoitumme tarkastelemaan Jeesuksen syntymäkertomuksia, Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeissa, ja perehdymme tarkemmin neitseestä syntymisen problematiikkaan.

2. Onko ongelmana yliluonnollisen hylkääminen?

Suuren yleisönreaktio yliopistolliseen raamatunselitykseen on usein, että tiede lähtökohtaisesti hylkää yliluonnollisen mahdollisuuden. Aejmelaeus on tässä merkityksessä mielenkiintoinen tutkija. Hän kieltää neitseestä syntymisen, mutta uskoo historiallis-kriittisen tutkimusmetodin vahvistavan Jeesuksen ylösnousemuksen.[4] Kuva historiallisesta raamatunselityksestä näin laajenee. Rehellisen tutkijan tulisi pyrkiä niihin johtopäätöksiin ja tulkintoihin, johon salapoliisityön johtolangat eli evidenssi luonnollisesti ohjaa. Ohjaako evidenssi neitseestä sikiämisestä luonnollisesti siihen lopputulokseen, että puhe siitä on tarua vai totta?

3. Historialliset kysymykset

3.1. Moninaisten lähteiden kriteeri

Hiljaisuus UT:ssa

Historiallisessa tutkimuksessa pidetään sellaista tietoa luotettavana, joka voidaan vahvistaa useissa, toisistaan riippumattomissa lähteissä. Puhuttaessa Jeesuksen neitseestä sikiämisestä UT on harvinaisen hiljainen. Vain Matteus ja Luukas sisältävät kertomukset Jeesuksen syntymästä ja erityisesti mainitsevat neitseestä sikiämisen vain parissa jakeessa (Mt 2:23; Lk 1:27). Kokonaisuudessaan Matteuksen ja Luukkaan välisissä lapsuuskertomuksissa on huomattavia eroja, joita on vaikea sovittaa yhteen. Paavali ja Johannes painottavat Jeesusta pre-eksistenttinä luomisen agenttina. Markuksen evankeliumi ei viittaa millään tavoin Jeesuksen syntymään. Mutta riittävätkö nämä näkökulmat puolustamaan sitä, ettei Jeesus olisi syntynyt neitseestä?

Moninaisten lähteiden kriteerillä tarkasteltuna Markuksen evankeliumi, joka on nykytietämyksen valossa aikaisin, ei mainitse oppia neitseestä sikiämisestä. Samoin Paavali, joka on UT:n kirjoittajista aikaisin, tuntee vain opin pre-eksistentistä Jeesuksesta ja kirjaa Galatalaiskirjeessä luvussa 4 jakeessa 4, että ”mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala poikansa, naisesta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen”. Tämä luonnollisesti herättää kysymyksen, mikä on tämän jakeen tietoarvo? Viittaako se neitseestä syntymiseen? Palataan tähän kysymykseen kohta.

Samoin Johanneksen evankeliumi, joka kirjoitettiin noin 20 vuotta myöhemmin kuin Matteus ja Luukas, kehittää oppia pre-eksistentistä Jeesuksesta pidemmälle kuin Paavali. Miksi tämä evankeliumi lähestyy Jeesuksen alkuperää VT:n viisausteologian avulla, jossa Sana l. logos nähtiin ennalta olevana luomisen agenttina? Lyhyen johdannon jälkeen Johanneksen evankeliumi esittelee aikuisen Jeesuksen Johanneksen kasteen yhteydessä, kuten Markuksen evankeliumi teki noin 40 vuotta aikaisemmin. Pelkästään toisen ja neljännen evankeliumin valossa lukija ei tietäisi mitään Jeesuksen alkuperästä. Johannesta luettaessa havainnoitsija jäisi ihmettelemään, kuinka pre-eksistentti Logos tuli ihmiseksi? Luvun kuusi jae 42 antaa Jeesuksen vastustajien suulla seuraavan vastauksen: ”Ja he sanoivat: ”Eikä tämä ole se Jeesus, Joosefin poika, jonka isän ja äidin tunnemme? Kuinka hän sitten sanoo: ’Minä olen tullut alas taivaasta’?”” Jeesuksen aikalaisetkin kompastuivat samaan kysymykseen. Johannes, Markus ja Paavali eivät avaa meidän ymmärrystämme suhteessa Jeesuksen syntymätapahtumiin, mutta he antavat olettaa, että ennen luomista olemassa ollut Jumalan Poika tuli lihaksi maanpäälle eli inkarnoitui (1. Kor 8:6, Kol 1:16, Hepr 1:2, Joh 1:3, Joh 1:10).

Toisaalta on mielekästä kysyä, kieltääkö Paavalin ja Johanneksen vahvistama traditio Jeesuksesta pre-eksistenttinä Jumalana ja Viisautena neitseestä syntymisen? Tosi asia on, että Gal 4:4 ja Joh 6:42 eivät vahvista ilman näiden tekstien ulkopuolista tukea neitseestä sikiämistä. Ne eivät myöskään kiellä sitä, sillä näiden tekstien tietoarvo on jossain muualla kuin käsiteltävässä aiheessa. Esimerkiksi Gal 4:4 viittaa Jeesukseen ennalta olleena, joka Jumala lähetti ajan tultua täyteen. Tässä yhteydessä lauseke ”naisesta syntyneenä” tähtää sanomaan, että Jeesus syntyi lainalaisuuteen. Jakeen tietoarvo ei kohtaa meidän kysymystämme. Samoin on Joh 6:42 laita. Sen tietoarvo ei kohtaa neitseestä syntymisen problematiikkaa.

Jeesuksen syntymästä Matteuksen ja Luukkaan ulkopuolella ei tiedetä juuri mitään. Johanneksen mukaan Jeesus nähtiin Marian ja Joosefin poikana. Paavali tiesi kuitenkin tradition, että Jeesus oli daavidilaista sukua (Rm 1:2,3), joka on ainut vahva linkki Paavalista Matteuksen ja Luukkaan syntymäkertomuksiin. Paavali tiesi myös sen, että Jeesus syntyi naisesta, mutta ei anna meidän tietää, kuinka Jeesus hedelmöittyi.

Matteus ja Luukas

Osoittaessaan Matteuksen ja Luukkaan syntymäkertomusten välisiä jännitteitä tutkijat eivät voi yksiselitteisesti tulkita näitä kertomuksia mytologiseksi kokonaisuudeksi. Sekä Matteus että Luukas välittää tietyt keskeiset teemat Jeesuksen syntymästä sisältäen ajatukset kihlatusta parista Mariasta ja Joosefista, neitseellisestä hedelmöittymisestä, Jeesuksen syntymä aviottomana lapsena, Joosefin daavidilainen alkuperästä, syntymästä Betlehemissä Herodeksen hallintakauden aikaan, enkeli-ilmestyksessä annetusta Jeesus-nimestä ja Jeesuksen kasvamisesta aikuisuuteen Nasaretissa.[5] Yhtäläisyyksien ollessa näin monia täytyy Luukkaan ja Matteuksen käyttämä aineiston traditiollisuus olla vanhempaa kuin näiden evankeliumien kirjoitusajankohta. Näin traditiokritiikki vahvistaa moninaisten lähteiden kriteerin synnyttämän näköalan. Kyseessä on aikainen aineisto, joka puoltaa näiden tekstien historiallista ydintä,[6] mutta aika on rikastanut tekstien pintakerrosta.[7]

3.2. Jeesuksen syntymän erityispiirteet

Jeesuksen syntymässä on erityispiirteensä, joita vertailemalla muuhun historialliseen aineistoon, huomaamme, että neitseestä sikiäminen ei ole historiallisesti mahdotonta.

3.2.1. Analogian periaate kaiken taustalla

Analogia on eräs tieteellisen argumentoinnin työkalu. Sillä tarkoitetaan, että maailmassa on ollut valalla tietyt lainalaisuudet, joiden mukaan sekä luonto että ihmiset ovat toimineet. Tämän periaatteen mukaan Raamatun kertomuksia on verrattu muihin vanhoihin lähteisiin, jotka todistavat antiikin maailma ihmisten ajattelutavasta.

Antiikin aikaan oli tyypillistä, että suurmiesten syntymästä ja lapsuudesta ei tiedetty paljon. Siksi sepitettiin taruja heidän syntymästään siinä valossa, mitä heidän elämänsä suuret saavutukset olivat. Sankarilla täytyi olla myös loistelias alku. Tyypillinen taru oli sankarin syntymämyytti, jossa kerrottiin jumaluuden yhtyneen naiseen. Siksi useat tutkijat selittävät, että Jeesuksen syntymäkertomuksia ympäröivät samankaltaiset olosuhteet. Mitä on nämä loisteliaat teot, joka olisi tehnyt Jeesuksesta aikalaistensa silmissä suuremiehen? Jeesuksen tekemät ihmeet ja oletettu ylösnousemus kuoleman jälkeen tekivät Jeesuksesta kieltämättä aikansa sankarihahmon. Aejmelaeus väittääkin, että pääsiäisen tapahtumat ohjasivat alkuseurakunnan keksimään Jeesukselle syntymämyytin.[8] Näin hän käyttää – tiedostaen tai tietämättään – tätä periaatetta tulkintansa taustalla.

Aejmelaeus toteaa, että joulukertomusten syntyprosessiin sovellettiin VT:a.[9] Patriarkkojen syntymää verhosi enkeli-ilmestykset ja hedelmättömän naisen raskaaksi tuleminen yliluonnollisen ilmoituksen johdosta. Neitsyt aihio Jeesuksen syntymäkertomuksiin olisi tällöin johdettu Jesajan kirjan (7:14) Immanuel profetiasta Septuagintan käännöksen mukaisesti, jossa heprean ”nuori nainen” (alma) käännettiin kreikan ”neitsyenä” (parthenos).

Tämänkaltaisen selitysmallin lopputulos on se, että Jeesuksen syntymä neitseestä on verrattavissa antiikin ajan syntymämytologioihin. Neitseestä syntyminen tulkitaan myyttinä, epähistoriallisena kerrontana. On kuitenkin kaksi tekijää, jotka heikentävät yllä esitettyä selitysmallia ratkaisevasti.[10] (1) Jeesuksen syntymä voidaan nähdä ristiriitaisena VT:n syntymäkertomuksia ajatellen ja (2) UT esittää Jeesuksen neitseestä sikiämisen epäseksuaalisena tapahtumana, joka on ristiriitainen suhteessa antiikin sankareiden syntykertomuksiin. Näitä kahta kohtaa tukevat häpeän ja epäjatkuvuuden kriteerit.

3.2.2. Häpeän kriteeri: Jeesus syntyi aviottomana

Jeesuksen syntymää ympäröitsi epäilyn ilmapiiri.[11] Sekä VT:n syntymäkertomukset että antiikin maailman sankareiden syntymä tapahtuivat suotuisissa oloissa. Evankelistat kertovat, että kihlattu neitsyt oli raskaana. Tuolloin Jeesus ymmärrettäisiin ”lehtolapsena” sekä juutalaisessa avioliittolaissa että antiikin ajan sankareiden syntymämyyttejä tarkasteltaessa.

Juutalainen avioliitto laki ja VT:n syntymäkertomukset

Niin Aabrahamin ja Sarain poika Iisak kuin Elkana ja Hannan poika Samuel syntyivät enkeli-ilmestyksen johdosta hedelmättömistä kohduista VT:n mukaan (vrt. 1. Moos 17; 1. Sam 1). Samoin oli Johannes kastajankin syntymisen laita. He kaikki syntyivät ilman moraalista poikkeamaa verrattaessa juutalaiseen avioliitto lakiin. Naiset tulivat raskaaksi normaalissa sukupuoliyhteydessä aviomiehiinsä. Tällöin Marian raskaus on poikkeas niin juutalaisesta avioliittolaista kuin VT:n kerronnallisesta historiasta.

m. Ketub 1:2; 4:2; 5:2

m. Ned. 10:5

vrt. Matt 1:18-19.

Luuk 1:27, 35

Ajanlaskumme alun Välimeren kulttuuri oli häpeän ja kunnian kulttuuri. Evankelistojen rehellisyys Jeesuksen tavassa kuolla, ottaa syntisille tarkoitettu kaste, sapattilain kumoaminen, paaston aliarvioiminen korostavat sitä, että evankelista pysyivät uskollisena Jeesus traditiolle, koska säilyttivät nämä ainekset, jotka tuottivat sekä Jeesukselle että hänen seuraajillensa häpeää sen ajan kulttuurimaisemaan peilattuna.[12] Tässä valossa yksikään VT:n syntymäkertomus ei rakennu häpeän ympärille, aviottoman lapsen odotukseen, niin kuin Jeesuksen odotus ja syntymä. Jokainen lapsi oli odotettu ja lainkuuliaisuuden kautta alkuun saatettu. Siksi olisi outoa, jos alkukristityt olisivat keksineet häpeällisen piirteen Jeesuksen syntymäkertomuksiin. Uuden testamentin professori Ben Witherington kysyykin: ”Miksi varhaiskristityt, aikaisen evankelisen ryhmän jäsenet, olisivat luoneet niin monta vaikeutta itsellensä ja avanneet oven aviottoman lapsen syytteille keksimällä idean neitseestä syntyneestä Jeesuksesta?”[13] Molemmat Matteus ja Luukas eivät peittele tätä häpeän ilmapiiriä, joka ympäröi Jeesuksen alkua. Joosef ja juutalainen yhteisö epäilivät Marian raskautta lainvastaiseksi.

Tutkittaessa historiallista Jeesusta, tutkijat ovat formuloineet periaatteen, että ne Jeesuksen teot tai puheet, jotka olisivat voineet synnyttää häpeää alkuseurakunnassa, on suurella todennäköisyydellä Jeesuksen historiallisia puheita tai tekoja. Jeesuksen syntymän olosuhteet puhuvat häpeän puolesta. Miksi alkuseurakunta olisi saattanut sankarinsa häpeälliseen valoon? Tähän ei löydy järkevää historiallista syytä, siksi häpeä mahdollistaa Jeesuksen neitseestä sikiämisen historiallisuuden.

3.2.3. Epäjatkuvuuden kriteeri: Jeesus sikisi epäseksuaalisesti

Epäjatkuvuuden kriteeriä normaalisti sovelletaan niihin aineksiin Jeesuksen sanoja ja tekoja, jotka eivät ole voineet syntyä varhaisjuutalaisuuden tai varhaiskristillisyyden vaikutuksessa. Juutalaisuuden suhteen Jeesuksen syntymäkertomus on poikkeava koskien hedelmöittymistä avioliiton ulkopuolella. Epäjatkuvuus on silmin pistävää verrattaessa VT:n ja Johannes Kastajan syntykertomuksiin. Hedelmättömät naiset tulivat Jumalan lupauksesta raskaaksi normaalin sukupuoliyhteyden kautta (esim. Saara, Hanna). Epäjatkuvuuden kriteeriä voidaan myös soveltaa antiikin ajan sankareiden jumalallisiin syntymäkertomuksiin.

Antiikin ajan sankareiden syntymäkertomukset kertovat, kuinka jumaluus hedelmöitti naiseuden seksuaalisessa yhteydessä. Jeesuksen hedelmöittyminen voidaan nähdä seuraavin perustein epäseksuaalisena tapahtumana peilattaessa ajanlaskumme alun Välimeren uskonnollisiin ja kulttuurillisiin vaikutteisiin. (1) Antiikin ajan jumalolennot/ enkelit ovat maskuliinisia hahmoja, jotka siittivät naisia. VT:ssa yliluonnollinen siitos tuomitaan syntinä (Jumalan pojat siittivät maan naisia; vrt. 1. Moos 6). (2) Pyhä Henki on taas suvultansa feminiini raamattuteologiassa (hepr. Ruach, feminiini (VT) ja kreik. to pneumon, neutri). Siksi Pyhä Henki ei voinut siittää Jeesusta alulle, vaan toimi uuden elämän luojana Marian kohdussa. Sekä Matteuksen että Luukkaan kuvaama Pyhästä Hengestä sikiäminen ei ole selitettävissä VT:n taustaa vasten tai antiikin maailman sankaritarustojen perustalta. Tässä kohden vallitsee todellinen epäjatkumo, joka puoltaa neitseestä sikiämisen historiallisuutta.

4. Yhteenveto

Jeesuksen syntymäkertomuksissa oppi neitseestä sikiämisestä on iloisesti puolustettavissa. Tätä tukevat moninaisten lähteiden kriteeri ja se, että neitseestä sikiämisen traditio on paljon vanhempi kuin Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeiden kirjoitusajan kohdat. Tätä seikkaa tukee myös Jeesuksen syntymän häpeän ilmapiiri, epäseksuaalinen hedelmöittyminen ja Jeesuksen syntymäkertomuksen erilaisuus rinnastettuna VT:n patriarkkojen syntymäkertomuksiin. Joulukirkkoon on syytä palata tänäkin vuonna iloisin ja reippain mielin. Matka takaisinkin on ilon täyteinen, koska Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä Marian säilyessä vielä neitsyenä.

---

[1] Lars Aejmelaeus, ”Joulun satu ja sanoma Uuden testamentin tekstien kriittisen tutkimuksen valossa,” Teologinen Aikakausikirja (1987/6): 463—470.

[2] Heikki Räisänen, Die Mutter Jesu im Neuen Testament , (Helsinki, Diss. Helsinki. Acta Academiae Scientiarum Fennicae B 158, 1969).

[3] Aejmelaeus 1987, 466.

[4] Ibid, 470. Aejmelaeus toteaa, että Jeesuksen ylösnousemus kertomukset täyttävät ne kriteerit, että nämä tapahtumat voidaan luokitella historialliseksi. Item, Jeesuksen ylösnousemus, Osa I, Tausta ja Paavalin todistus, Suomen eksegeettisen seuran julkaisu 57 (Helsinki, 1993); Jeesuksen ylösnousemus, Osa II, Synoptiset evankeliumit ja Apostolien teot, Suomen eksegeettisen seuran julkaisu 59 ( Helsinki ,1994).

[5] John P. Meier, A Marginal Jew, Osa I, The Roots of the Problem and the Person, Anchor Reference Library, (New York, 1991), 214—230.

[6] I. Howard Marshall, Luke, NIGTC (Grand Rapids: Eerdmans, 1978), 63--64, osoittaa, ettei sellaisilla väitteillä (Harnack, Taylor, Bulttman), jotka kertovat Luukkaan lisänneen neitsyt aihion luvun 1 jakeen 34 perustalla jakeeseen 27, ole mitään perää. Koko aineisto on peräisin ajalta ennen Luukkaan kirjoittamistehtävää.

[7] Rikastettu historia tarkoittaa sitä, että tämänkaltainen tulkinta pystyy tasapuolisesti tunnustamaan Jeesuksen syntymäkertomusten sekä historiallisen että vähemmän historiallisen aineksen.

[8] Aejmelaeus 1987, 469—470.

[9] Ibid, 466—468.

[10] Aejmelaeus listaa tulkintansa tuekseen myös joukon muita historiallisia ongelmia Jeesuksen syntymäkertomuksista, jotka hänen mukaansa todistavat Jeesuksen syntykertomusten legendaarisuudesta. Koska ne eivät ole suoranaista aihepiiriä koskevaa materiaalia rajoitun sanomaan, että syntymäkertomusten historialliset yhtäläisyyden Matteuksen ja Luukkaan välillä vahvistavat käsitystäni, että Jeesuksen syntymäkertomuksen ydin on selkeä, mutta pintakerros rikastettua historiaa. Asian ytimessä ovat yksimielisyys kihlatusta parista Mariasta ja Joosefista, neitseellisestä hedelmöittymisestä, Jeesuksen syntymä aviottomana lapsena, Joosefin daavidilainen alkuperästä, syntymästä Betlehemissä Herodeksen hallintakauden aikaan, enkeli-ilmestyksessä annetusta Jeesus-nimestä ja Jeesuksen kasvamisesta aikuisuuteen Nasaretissa. Väittelyn kohteena ovat sukuluettelot, itämaantietäjät ja tähti, Jeesuksen syntymäajankohta (Luukas 2:1-2) ja muut pienemmät yksityiskohdat.

[11] Meier 1991, 222—229.

[12] Ibid, 168--171.

[13] Ben Witherington III, New Testament History: A Narrative Account (UK, Paternoster, 2001), 69.

Hyvää Kristillistä Uutta Vuotta!

Ben Witherington toteaa jälleen kristityistä asian oikean ytimen. He eivät oikein tiedä mitä kaikkea heidän uskon rikas perintö sisältää.

"Kristityt ovat niin kummallisia. Juutalaiset tietysti juhlivat Rosh Hashannahia -- juutalaista uutta vuotta. Suurin osa kristityistä ei kuitenkaan edes huomannut, että Kristillinen Uusi Vuosi on juuri alkanut. Sen sijaan he mieluummin juhlivat antiikin Rooman ja maallistuneen maailman uutta vuotta tammikuun ensimmäisenä...Tätä voisi verrata kiinalaisen uuden vuoden juhlitaan, vaikka et ole kiinalainen. Juhliessamme maallista uutta vuotta tämä on huono todistus maailmalle, että emme juhli kristillistä uutta vuotta. Kristittyjen pitäisi pitää oma juhlakalenterinsa eikä Ceasarin -- olipa tämä Ceasar sitten antiikkinen tai nykyaikainen. "

Ensimmäinen adventti on kristityn vuoden alku. Juhlan ydin on keskittyä Jeesuksen toiseen tulemukseen, ei ensimmäiseen. Ensimmäisen adventin luulisi olevan meille helluntailaisille erityisen rakas, koska suuri osa teologiaamme perustuu eskatologiselle odotukselle - Tule Herra!

Tämä rukous arameaksi löytyy 1. Korinttolaiskirjeen 16:22: Maran ata. Tähän kaipuuseen Paavali lopetti erään vaikeimmista kirjeistään. Kirjeen alussa hän totesi, että Herra Jeesus Kristus on kykenevä tekemään valmiiksi hyvän työnsä ennen takaisin tuloansa korinttilaisissa, joiden moraalinen tila oli kestämätön kristilliselle elämälle. Kirjeen lopussa hän rukoilee syvän odotuksensa -- Tule Herra!

Oma rukoukseni tässä ajassa on sama. Jos Herran tulo viipyy, kuinka pitkälle kristittyjen valvominen haalistuu. Aikamme kristillisyys on heikko valo todellisuudesta: esimerkiksi avioliiton pyhyydestä tivataan koko ajan perusteluja avoliittoon muuttaneiden kristittyjen taholta. Avioerot ovat lisäntyneet hedelmänä meidän haaleasta kristillysyydestä.

Narnia - laita luovat lahjasi käyttöön

Yksi tärkeä osa kristillisyyttä on sen joustavuus kulttuurin keskellä. Minusta olisi ilo nähdä, kuinka luovat ja taiteelliset lahjat alkaisivat kukoistaamaan helluntailiikkeenkin keskellä ilman syyllisyyden tuntoa siitä, että taitelijat kysyisivät, olenko vaikutuksiltani maailmallinen vai hengellinen. C. S. Lewis on loistava esimerkki tästä unelmastani.

Katsoimme varhaisnuorten kanssa "Narnia: Velho ja leijona" -leffan viime yönä "Lock in" yöseikkailun lomassa. Narnia -sarja, jonka ensimmäiseen osaan elokuva perustui, on alunperin kirjailija C. S. Lewisin kirjoittama. Tyylilajiltaan kirja edustaa fantasiaa.

C. S. Lewis oli keskiajan ja renesanssiajan kirjallisuuden professori Cambridgen yliopistossa. Tunnustava ateisti kääntyi kristinuskoon kypsällä iällä.

Lewissä ihailen sitä, kuinka hän valjasti oman lukeutuneisuutensa kristinuskon levittämiseen. Esimerkiksi tiedetään, että hän ja hänen ystävänsä J. R. R. Tolkien tutkivat pohjolaista mytologiaa mm. Kalevalaa. Tolkienin tavoin hän kehitti länsieurooppalaiseen kulttuurimaisemaan sopivia lähestymistapoja kertoakseen kristillisen sanoman. Kukapa ei ymmärtäisi Leijona hahmoa Kristuksen kaltaiseksi, syntien sovittajaksi ja velhoa pahan ilmentymäksi, eurooppalaista noitatarustoa hyödyntäen. Juudan leijona tuli ja murskasi pahan vallan.

Olen miettinyt, kuinka C. S. Lewisin kaltaisten kirjailijoiden vaikutus helpottaa kristittyjen työtä. Minun ei tarvitse selittää juurtajaksaen mitä tarkoittaa sovitus ja uhri toisen edestä, koska esimerkiksi Narnian symboliikkamaailma tekee tämänkaltaisen käsitteistön tutuksi maallistuneille länsimaalaisille. Leijonan kuolema petturipojan sijaan löi Valkoisen Velhon vallan. Kuolema ei voinut Leijona kuningasta voittaa. Hän nousi ylös. Tämä tarinan juoni osoittaa, kuinka Narnia ja muut samankaltaiset fantasiakirjat tarjoavat käyttökelpoisi rinnastuksia, kun maallistuneelle länsimaalaiselle jaetaan evankeliumia. Kulttuurin tunteminen ja sen luominen on ehdoton edellytys sille, että evankeliumia ylipäätänsä voidaan jakaa.

Toivon, että tämä kirjoitus auttaisi sinua tunnistamaan itsessäsi luovat lahjasi, jolla voit palvella korkeampia päämääriä.

Kreikkalainen naimakauppa ja kristillisiä ajatuksia

My Big Fat Greek Wedding - Kreikkalainen naimakauppa

Katsoin elokuva valikoimastani erään aikamme omaperäisimmistä elokuvista. Romanttinen komedia käsittelee kahden, eri kulttuurista olevan ihmisen tapaamista, ihastumista ja lopulta naimisiin menoa. Naisen suku on patavanhoillinen, kreikkalaiskatolinen perhe, jolle Kreikan menneisyys on koko maailman sivistyksen kehto. Tottahan se on, että kreikkalaiset ovat vaikuttaneet paljon länsimaalaisen sivistyksen syntyyn. Mutta tämä tekijä ei minua niinkään puhutellut kuin se, kuinka etääntynyt länsimaalainen on kulttuurinsa syntymaaperästään - kreikkalaisesta filosofiasta ja kristinuskon vaikutuksesta. Menneisyyden omaksuminen on nykyaikaiselle ihmiselle raskasta, mutta joskus niin antoisaa.

Elokuvasssa opettaja Ian Millerin, josta oli tuleva Dula Portokaloksen aviomies, rakastui niin kovaa Dulaan, että hän joutui kääntymään sekä kreikkalaiskatoliseksi että puolikreikkalaiseksi. Rakastumisen takia hän oli valmis ottamaan askeleen kohti tuntematon. Hän alkoi hapuillen omaksua kreikkalaisia perinnäistapoja, tuli kastetuksi ordotoksiseen uskoon ja ensimmäisen lapsen tullessa rupesi kasvattamaan häntä kreikkalaisiksi. Jollain tavoin tämä heijastaa sitä täyskäännöstä, jonka tulisi tapahtua ihmiselle, joka tulee aidosti kristityksi.

1) Jumalan rakkaus motivoi meidät tähän käännökseen. Siitä tulee elämämme uusi polttovoima. Saamme kokea Jeesuksessa Kristuksessa kaikki syntimme anteeksi ja rakastumme anteeksiantajaamme ja armahtajaamme.

2) Rakastuneina Jeesukseen alamme janoita oppimista hänen asioistaan niin kuin rakastuneet haluavat oppia tuntemaan toinen toisiaan. Rukous ja Raamattu eivät ole meille velvollisuus, vaan ihana etuoikeus etsiä Vapahtajamme armollisia kasvoja.

3) Hengellinen uudistuminen kumpuaa rakkauden motivaatiosta. Jeesuksen uhrikuolema on rakkauden osoitus, Pyhä Hengen lahja motivoi rakastamaan ja Isän armo on ilmeinen.