Puhuja tulee joka kerta väärinymmärretyksi....

Seurakuntatyön yksi varjopuolista on jatkuva puhetyöläisen väärinymmärtäminen. Puhujan viesti välittyy kuulijan tulkittavaksi. On siis tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, kuinka puhuja tulee ymmärretyksi.

Puhujasta aiheutuvat tekijät:

Puheeseen vaikuttaa monia muita tekijöitä, jotka ovat klassisessa puheopissa eetos (kreik. eethos), paatos (kreik. pathos) ja loogisuus (kreik. logos).

Eetos tarkoittaa sekä huoliteltua esiintymistapaa (puheen luonne) että esiintyjän luonnetta. Kyseessä voi olla dramaa tai huumoria kunhan asiasisältö ei kärsi tehokeinojen käytöstä. Herätysliikkeessämme huumorin on yleisin väline esiintymiseen, mutta useasta puhujasta ja puheesta en muista kuin vitsit tai suureelliset esimerkit jälkikäteen. Tällöin vitsin painoarvo on liian suuri ja puheen sisältö ja sanottava kärsii. Puhujan moraalinen luonne tulee olla myös puheen mukainen: "Elä niin kuin saarnaat" on hyvä mittari.

Paatos (kreik. pathos) merkitsee sekä ihmisten reakointia että tunnetta. Joistakin sanotaan, että he puhuvat paatoksella, silloin kuin puheen tunnetila ylikorostuu. Mutta tunnetila on tarpeellinen hyvälle puheelle. Siki on tärkeää arvioida, mikä on se tunne, joka puheella halutaan ihmisessä herättää. Tunne usein motivoi ihmiseen toivottuun reaktioon ts. käytökseen.

Logos viittaa puheen loogisuuten. Puheen logiikkaa rakentaa johtoajatus, pääasian kohdat, esimerkit ja sovellutukset. Jos puheesta puuttuu hallitseva johtoajatus, koko puhe on jo syntyessään huono. Johtoajatus nimittäin määrää sekä puheen loogisen kulun, pääasiankohdat että sopivat esimerkit ja sovellutukset.

Suurimmat riskit tulla väärinymmärretyksi lienee esimerkeissä ja sovelletuksissa. Näin minulle ainakin kävi viime lauantain nuortenillan puheen suhteen. Esimerkkini valinnan olisi tullut johtaa siihen, että ihmiset minimoisit ne tekijät, jotka häiritsevät rukousta. Mutta ihmisten reakointi antoi ymmärtää, että kännykkä-esimerkkini viestitti heille kännykän syntisyyttä. Puhuin kännykän väärinkäytöstä jumalanpalvelus yhteydessä ja siitä, kuinka kännykkä voi meitä hallita. Mutta oikein käytettynä kännykkä on hyvä palvelija. Luulen, että tulin väärinymmärretyksi, koska dramatisoin liikaa esimerkkiäni enkä puheen varsinaista sisältöä.

Kuulijasta aiheutuvat tekijät:

Puhuja ei voi vaikuttaa yleisöönsä tietyissä tekijöissä. Sen kaltaiset tekijät kuten älykkyyosamäärä tai kuuntelukyky eivät ole kuulijasta aiheutuvia tekijöitä. Ne ovat hallittavissa, jos puhuja tietää kohderyhmänsä. Esimerkiksi lapsilta ja varhaisnuorilta ei tule odottaa enempää keskittymiskykyä kuin yksi minuutti per ikävuosi. Eli 12-vuotias jaksaa kuunnella 12 minuuttia. Lastenleirien ja pyhäkoulujen maratoonipuheet tulisi julistaa pannaan.

Puhuja ei voi vaikuttaa kuulijan fyysiseen vireystilaan, kuten janoon, nälkään tai väsymykseen. Tietysti köyhyyden keskellä seurakunnan pitäisi ruokkia köyhät, jotta he eivät olisi nälkäisiä kokoontumisen aikana.

Henkiseenkin vireystilaan vaikuttaminen on rajallista. Hyvä vitsi ja leppoisa tunnelma voi piristää masentunutta hetkeksi, jotta hän jaksaa kuunnella. Mutta kestävä ratkaisua asiaan ei ole. Kuulijan vastuu on tulla levänneenä ja itsestään huolehtineena, jos aikoo saada irti parhaan osan saarnaa tai seurakunnallista opetuspuhetta.

Kuulijastajohtuvien häiriötekijöiden minimointi on kuulijan vastuulla. Tuo surullisen kuuluisa kännykkä lienee selvin esimerkki ja yleisin häiriön aiheuttaja.

Kirjoitta kommetteja asioista...

Piispasta pyhäkouluopettajaksi

Eläkkeelle jääneen Porvoon piispan, Erik Wikströmin vaimo ehdotti miehelle hyödyllistä tekemistä eläkeajaksi. Uraputki johtaisi pappien paimenesta karitsoiden kasvattajaksi. Vaarin pyhäkoulu olisi varmasti mieluinen lasten lapsille sekä muille joukkoon uskaltautuneille. Emerituspiispa edellytti kuitenkin itseltään asiaan kouluttautumista, kurssille lähtöä, jos toimeen rupeaisi Kotimaa lehden haastattelun mukaan. Tämä sopii luterilaiseen asioihin perehtymiseen.

Piispan vaimo saattaa olla vaimojen tapaan viisas tulevaisuuden luoja. Elämän ruuhkavuosissa olevat näyttävät hengästyvän pelkästä materiaalisen leivän hankinnasta. Ehkä isoisien ja -äitien osuus lasten hengellisessä kasvattamisessa on aliarvioitu voimavara. Kuinka isovanhemmat voisivat siirtää hengellisen pääomansa aina lapsen lapsiin saakka? Usealla isovanhemmalla on etuoikeus nähdä elämänsä jatkuvuus aina kolmanteen sukupolveen saakka alentuvassa järjestyksessä.

Helluntailaisessa ympäristössä uskomme rukouksen voimaan. Hyvä niin. Mutta liian usein isovanhemmat vetäytyvät taka-alalle, kun kyseessä on omien lasten lapsien hengellinen hyvinvointi. Ajatellaan, että hengellinen kasvatus kuuluu vain vanhemmille ja seurakunnan uskotuille lapsityöntekijöille. Voisiko asioille tehdä mitään, sillä tänä päivänä puhutaan energisistä ukeista ja mummeista?

Toinen näkökulma eläkkeelle jäävien siirtymisestä pyhäkoulutyöhön on sukupolvien välisen kuilun ennalta ehkäisemisessä. Elämme ukittomassa ja mummittomassa yhteiskunnassa. Usein ensimmäinen ja kolmas sukupolvi asuvat kaukana toisista ilman viikoittaista vuorovaikutusta toisen sukupolven työ- tai opiskeluolosuhteiden takia. Näin sukupolvien välinen ketju katkeaa, ja yhteiskuntamme on täynnä yksinäisiä vanhuksia.

Seurakuntatyössä tämä heijastelee toiveena vanhojen ja nuorten yhteydestä. Tälle yhteydelle pitäisi tehdä jotain. Vanhusten osallistuminen lapsityöhön, hengellisinä ukkeina ja mummeina, korjaisi edes hiukan yhteiskuntamme synnyttämää kuilua sukupolvien välille. Luonnollisesti voisi ajatella, että lapsista nuoriksi kasvavat oppisivat näin kunnioittamaan paremmin vanhempia sukupolvia seurakunnassa, jos ikääntyvät olisivat jollakin tavalla läsnä lasten kehityskulussa.

Seurakuntamme toimintatavat eristävät tehokkaasti ikäpolvien välisen vuorovaikutuksen. Kokoukset on pääasiassa suunnattu aikuisväestölle, ukit ja mummit mukaan lukien. Lapsien elämöintiä hyssytellään pahimmassa tapauksessa. Kuinka lapsi kasvaisi tämänkaltaisissa olosuhteissa hengelliseen vuorovaikutukseen edeltä menneisiin sukupolviin, jos hänen tasolleen ei mennä tasavertaisena seurakuntaan osallistujana?

Näiden ajatusten valossa toivon, että Wikströmin tie kävisi piispasta pyhäkouluopettajaksi.

Laiska bloggari palaa...kännykkä on tämän aiheena

Olen laiska bloggari. Tai en ole laiska, sillä luen muiden blogeja usein. Sisällöntuotannossa vain mättää.

Erityisesti luen Asburyn teologisen seminaarin Uuden testamentin professori Ben Witheringtonin blogia. Hänen tekstinsä sisältö ja huumori ovat virvoittavia.

Eräässä blogissansa hän kysyy kysymyksen: "Voinko ostaa kännykän ja pysyä kristittynä?" Tuo on ajankohtainen aihe, koska kännykän käyttö hakee vieläkin sekä käytännöllisiä, sosiaalisia että eettisiä rajoja. Hän nimeää kännykän ihmisen narsismin ja itsekeskeisyyden symboliksi, uuden ajan epäjumalaksi.

Yksilö ei häpeä vastata kännykkään ilman anteeksipyyntöä keskustelleessaan kasvokkain toisen lähimmäisen kanssa. Kännykän kasvoton keskustelukumppani tuntuu olevan tärkeämpi kuin aidosti läsnäoleva ihminen. Nokian tunnuslause Connecting People on toive, mutta kännykä todellisuudessa toimii kuiluna, Disconnecting Life Discussions and People alive.

Jumalanpalveluksissa ja nuortenilloissa ihmiset poistuvat vastamaan kännykkään, kirjoittavat tekstiviestejä ja pelaavat kännykkäpelejä. Eikö aikamme ihmisiltä, jotka itseään kristityiksi kutsuvat, löydy Pyhän tunnetta ja janoa? Työpaikalla, koulussa ja harrastuksissa on tavallista, että kännykkä jää taka-alalle. Mutta miksi ei seurakunnassa? A mobile phone is disconnecting people from God.

Nuorisopastorina olen pannut merkille, että nuoria kiinnostaa nuortenilloissa oma kännykkänsä enemmän kuin rukous, ylistys tai opetuspuheenvuoron kuunteleminen. Kännykkä on ottanut voittoisan otteen käyttäytymisestämme. Hallitseeko kännykkä käyttäjäänsä? Vanha suomalainen sananlasku kuuluu: "Tuli on hyvä palvelija, mutta huono herra." Samoin on kännykän laita. Palvelijana se on apuvälinen, mutta Herrana se voi syrjäyttää sekä lähimmäisen että Jumalan. Onko kännykästä todellakin tullut narsismin ja itsekeskeisyyden uusi epäjumalallinen ilmentymä?