Piispasta pyhäkouluopettajaksi

Eläkkeelle jääneen Porvoon piispan, Erik Wikströmin vaimo ehdotti miehelle hyödyllistä tekemistä eläkeajaksi. Uraputki johtaisi pappien paimenesta karitsoiden kasvattajaksi. Vaarin pyhäkoulu olisi varmasti mieluinen lasten lapsille sekä muille joukkoon uskaltautuneille. Emerituspiispa edellytti kuitenkin itseltään asiaan kouluttautumista, kurssille lähtöä, jos toimeen rupeaisi Kotimaa lehden haastattelun mukaan. Tämä sopii luterilaiseen asioihin perehtymiseen.

Piispan vaimo saattaa olla vaimojen tapaan viisas tulevaisuuden luoja. Elämän ruuhkavuosissa olevat näyttävät hengästyvän pelkästä materiaalisen leivän hankinnasta. Ehkä isoisien ja -äitien osuus lasten hengellisessä kasvattamisessa on aliarvioitu voimavara. Kuinka isovanhemmat voisivat siirtää hengellisen pääomansa aina lapsen lapsiin saakka? Usealla isovanhemmalla on etuoikeus nähdä elämänsä jatkuvuus aina kolmanteen sukupolveen saakka alentuvassa järjestyksessä.

Helluntailaisessa ympäristössä uskomme rukouksen voimaan. Hyvä niin. Mutta liian usein isovanhemmat vetäytyvät taka-alalle, kun kyseessä on omien lasten lapsien hengellinen hyvinvointi. Ajatellaan, että hengellinen kasvatus kuuluu vain vanhemmille ja seurakunnan uskotuille lapsityöntekijöille. Voisiko asioille tehdä mitään, sillä tänä päivänä puhutaan energisistä ukeista ja mummeista?

Toinen näkökulma eläkkeelle jäävien siirtymisestä pyhäkoulutyöhön on sukupolvien välisen kuilun ennalta ehkäisemisessä. Elämme ukittomassa ja mummittomassa yhteiskunnassa. Usein ensimmäinen ja kolmas sukupolvi asuvat kaukana toisista ilman viikoittaista vuorovaikutusta toisen sukupolven työ- tai opiskeluolosuhteiden takia. Näin sukupolvien välinen ketju katkeaa, ja yhteiskuntamme on täynnä yksinäisiä vanhuksia.

Seurakuntatyössä tämä heijastelee toiveena vanhojen ja nuorten yhteydestä. Tälle yhteydelle pitäisi tehdä jotain. Vanhusten osallistuminen lapsityöhön, hengellisinä ukkeina ja mummeina, korjaisi edes hiukan yhteiskuntamme synnyttämää kuilua sukupolvien välille. Luonnollisesti voisi ajatella, että lapsista nuoriksi kasvavat oppisivat näin kunnioittamaan paremmin vanhempia sukupolvia seurakunnassa, jos ikääntyvät olisivat jollakin tavalla läsnä lasten kehityskulussa.

Seurakuntamme toimintatavat eristävät tehokkaasti ikäpolvien välisen vuorovaikutuksen. Kokoukset on pääasiassa suunnattu aikuisväestölle, ukit ja mummit mukaan lukien. Lapsien elämöintiä hyssytellään pahimmassa tapauksessa. Kuinka lapsi kasvaisi tämänkaltaisissa olosuhteissa hengelliseen vuorovaikutukseen edeltä menneisiin sukupolviin, jos hänen tasolleen ei mennä tasavertaisena seurakuntaan osallistujana?

Näiden ajatusten valossa toivon, että Wikströmin tie kävisi piispasta pyhäkouluopettajaksi.